
Yliopistourheilu
Mistä yliopistourheilussa USA:ssa on kyse?
USA:ssa urheilun ja opiskelun yhdistäminen on viety huippuunsa, ja yliopistot toimivat samalla sekä oppilaitoksina että huippu-urheilun keskuksina. Yliopistourheilu USA:ssa antaa urheilijalle parhaat mahdolliset edellytykset kehittyä ja luo selkeän polun ammattiurheilijaksi, mutta takaa myös korkeatasoisen koulutuksen urheilu-uran jälkeistä työelämää varten. Yliopistojen olosuhteet kilpaurheiluun ovat erinomaiset, ja myös akateemisesti ne kuuluvat maailman parhaimmistoon.
USA:n yliopistot rekrytoivat uusia urheilijoita joukkueisiinsa ympäri maailmaa ja tarjoavat haluamilleen urheilijoille erilaisia stipendimahdollisuuksia. Yliopistoja on tuhansia, mikä tarkoittaa, että myös stipendejä on tarjolla moniin eri lajeihin ja eritasoisille urheilijoille.
USA:n yliopistourheilukulttuuri on paitsi ainutlaatuinen ja ammattimainen myös erittäin keskeinen osa maan urheiluelämää. Yliopistourheilijan elämään kuuluu joustavasti aikataulutetun harjoittelun, kilpailemisen ja opiskelun lisäksi ainutlaatuisia kokemuksia, elinikäisiä ystävyyssuhteita, arvokkaita verkostoja ja unohtumattomia elämyksiä!

- Urheileville nuorille, joilla on aktiivinen kilpaurheilutausta, motivaatio kehittyä urheilijana sekä halu saavuttaa täysi potentiaalinsa omassa lajissaan.
- Urheileville nuorille, jotka ovat suorittamassa tai suorittaneet toisen asteen tutkinnon ja haluavat jatkaa opintojaan korkeakoulussa.
- Urheileville nuorille, jotka haluavat olla osa amerikkalaista yliopistourheilukulttuuria sekä nähdä maailmaa, kehittää englannin kielen taitoaan ja kerryttää unohtumattomia kokemuksia.
Stipendit
USA:n yliopistot myöntävät urheilijoille erilaisia stipendejä, jotka voivat kattaa merkittävän osan opiskelun kustannuksista. Meidän tehtävämme on auttaa sinua löytämään juuri sinulle sopiva yliopisto ja neuvottelemaan mahdollisimman hyvä stipendi.
Tarjolla on sekä urheilu- että akateemisia stipendejä, joita voidaan myös yhdistää. Yliopistojoukkueessa harjoittelu ja kilpaileminen ovat opiskelijalle maksuttomia, ja parhaimmillaan stipendi voi kattaa lukukausimaksujen lisäksi myös asumisen, ruokailun, oppikirjat ja muut opiskeluun liittyvät kulut.

Selvitä mahdollisuutesi
saada urheilustipendi
Pyydä ilmainen arviointi ja selvitä, mitkä ovat juuri sinun mahdollisuutesi saada stipendi USA:n yliopistoihin.

















