Patrick Lindbohm

Kategoria: 

Kuulumisia New Hampshirestä!

Patrickin yliopistoura New England Collegessa on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja voidaan sanoa, että yliopisto-opiskelu + lätkä = tosi hyvä yhtälö!🏒

”Päätin lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan ja pelaamaan jääkiekkoa, koska täällä urheilun ja opiskelun yhdistäminen on tehty todella helpoksi ja sujuvaksi.

Opiskelen pääaineena liiketaloutta (Business). Vielä vähän auki mihin suuntaan lähden, mutta erityisesti rahoitus (finance) kiinnostaa paljon. Yleisesti ottaen opiskelu on ollut todella jees! Professoreilta saa paljon tukea, kunhan sitä uskaltaa vaan pyytää. Kun keskittyy tunneilla ja hoitaa tehtävät ajallaan, pärjää hyvin.

Meillä on todella kova joukkue! Treeneissä on ollut hyvä meininki ja vaikuttaa siltä, että voidaan taistella ihan kärkipään sijoista tänä vuonna. Jääkiekon taso verrattuna Suomeen on erilainen – Suomessa peli on enemmän taitopeliä, kun taas täällä USA:ssa vauhti ja fyysisyys korostuvat enemmän.

Treenikulttuurikin eroaa Suomesta paljon. Meillä on huikeat harjoitteluolosuhteet ja treenaaminen on todella ammattimaista. Myös valmennustiimi on huippuluokkaa – päävalmentaja tietää mitä tekee, ja apuvalmentajat tukevat hienosti. Lisäksi taustalla toimii iso tiimi: fysioterapeutti, hieroja, lääkäri, fysiikkavalmentaja ja huoltaja.

Yllättävin asia yliopisto-opinnoissa on ollut koulun yhteishenki. Kaikki moikkaavat toisiaan ja kyselevät kuulumisia – täällä on ihan oma fiiliksensä! Oma arki pyörii lähinnä kampuksella koulun ja lätkän ympärillä. Vapaapäivinä käydään usein katsomassa muiden joukkueiden pelejä ja fiilistellään kampuselämää.

Suosittelen ehdottomasti yliopisto-opintoja USA:ssa myös muille suomalaisille! Kokemus on ainutlaatuinen – näkee uusia paikkoja, oppii kieltä ja saa elämänmittaisia muistoja.

Vinkkinä: lähde rohkeasti kokeilemaan! Et voi tietää, jos et koskaan kokeile.”

#collegesports #collegehockey #NCAA #D3

Lue myös

Yliopistourheilu USA webinaari

Ilmoittaudu mukaan!

Lue lisää »

Niklas Tuominen

”Ihmiset kampuksella tukevat uusia opiskelijaurheilijoita todella paljon. Tuntuu kuin ympärille olisi heti luotu uusi tukiverkko,…

Lue lisää »

Vilma Vepsäläinen

”Tuntuu tosi onnelliselta ja tää tuntuu just siltä, mitä haluun tehdä seuraavat neljä vuotta. Näin…

Lue lisää »
Webinaari · 7.10. klo 15.00

Yliopistourheilu USA webinaari

Järjestämme seuraavan kaikille avoimen ja maksuttoman webinaarin 7.10. klo 15.00 Teams-yhteydellä.

Tavoitteena jatkaa urheilua mahdollisimman korkealla tasolla, mutta myös suorittaa korkeakoulututkinto? USA:n yliopistoissa se on mahdollista!

Haku on auki syksylle 2027! Myös hakijat, jotka tähtäävät vuodelle 2028 ovat tervetulleita mukaan.

Tässä webinaarissa saat kattavasti tietoa yleisesti amerikkalaisista yliopistoista, yliopisto-opiskelusta ja urheilusta, pääsyvaatimuksista, urheilustipendeistä ja hakemisprosessista sekä siitä, miten EuroAthlete voi niissä sinua auttaa. Aikaa on myös kysymyksille!

Rekisteröidy tästä
Tästä webinaarista ei tehdä tallennetta. Esityskielenä suomi.